Rautafregatti, 1 268 nrt., rakennettu Glasgowissa 1876, varustaja J.E. Söderberg, Isak Gröhndahl, C. Lundström ym. 1913 huonojen ohjattavuusominaisuuksinsa takia rikattiin Norjassa 3-mastoparkiksi. Myytiin Turkuun 1919. Turkulaiset myivät Gustaf Eriksonille Maarianhaminaan. Haaksirikko Kökars Örenin luona lähellä Utötä 6.11. 1933. (Niilo Jussila, Uudenkaupungin laivat)
Alus oli rakennettu vuonna 1876 Port Glasgowissa samassa kaupungissa olevalle varustamolle J.&R.Wilsson & Co ja oli rakennettaessa varustettu fregatin rikillä. Laivan vetoisuudet olivat 1468 brutto- ja 1307 nettorekisteritonnia ja sen kantavuus oli n. 2200 dw-tonnia. Pituus oli 69,5 m ja leveys 11,25 m. Ostettu Uuteenkaupunkiin 1898. …Rautaparkki Loch Linnhen myöhemmät vaiheet eivät enää kuulu tämän kuvauksen puitteisin, mutta mainittakoon, että se ehti palvella viimeistä omistajaansa toistakymmentä vuotta, kunnes ajoi karille Kökars Örenin pohjoispuolella olevalle matalikolla ja tuhoutui täysin. Otettakoon tähän vielä laivan silloisen ”seilimaakarin” Sven Brisin värikäs kertomus ko. haaksirikosta julkaisemassaan kirjassa ”Då seglade vi”: Purjehdimme SW-tuulessa noin kahdeksan solmun vauhtia suuntiessamme Svenska Högarna-majakan. Meistä näytti Svenska Björn-majakkalaiva olevan suoraan kurssissamme. Kun se oli ”styrbord tvärs” huomasimme, että se olikin kari, jolla oli majakka ja joka puolellamme karikkoja, joilla meri murtui. Kiireesti ”jiigasimme” purjeet ja yritimme saada ankkurit, jotka vielä olivat ”surrattuina”, lasketuksi. Pitkän ajan hiljentyneellä vauhdilla kulkien laiva löysi vielä tiensä, mutta lopulta se törmäsi kiveen, otti kuin pari hyppyä ja pysähtyi rikin jäädessä kuitenkin pystyyn vahingoittumana. Kokosimme kunnolla purjeet, ruuma täyttyi vedellä perässä täkkiin asti, mutta keula oli 2 metriä normaalia ylempänä karilla. Meillä ei ollut mitään hätää, sillä merenkäynnistä oli matalikkojen välissä vain heikko maininki jäljellä. Aamun koittaessa tuli luoksemme muutamia kalastajia ja merivartioalus, jotka ihmettelivät, mitä tekemistä meillä oli tällä paikalla. Jo aikaisemmin olimme saaneet tietää, missä olimme, sillä Kökarista kotoisin olevan timpuri arveli, että majakka oli Kökars Ören, minkä I perämies yhdessä timpurin kanssa laivan moottoriveneellä tekemällään tiedustelumatakalla sitten varmistivat. Erikssonin hinaaja ”Johanna” tuli Uudestakaupungista sukeltaja mukanaan, joka totesi vahinkojen olevan niin suuret, ettei laivaa kannattanut korjata. Kahden vikon ajan kulki ”Johanna” täydessä lastissa joko U:kiin tai M:haminaan ja kaikki vähänkin arvokas otettiin talteen. Lopussa saivat utölaiset ottaa mitä halusivat. Lopun laivasta murensivat sitten talvien jäät (Merenkyntäjiä Uudestakaupunkista, s.34).
Den Ålandska segelsjöfartens historia II, Mariehamn 1988, s 805
Kaiku Varjonen, Meren ja Jumalan armoilla. Uudenkaupungin viimeiset purjelaivat 1914-1942. Uudenkaupungin kirjapaino Oy 1976, s. 75-78
