Kategoriat
C (Ahvenanmaa)

Aino (1921) – kuunarilaiva

Kolmimastoinen kuunarilaiva Aino. Tunnusmerkit VDGJ. Rauman laivarekisterissä n:o 87. Rakennettu Luvialla vuonna 1894 männystä. Pituus 34,3 m, leveys 8,75 m, ruuman korkeus 3,89 m. Brutto 759,12 m³=268,24 rek.t Netto 255 rek.t. Kuunarilaiva Ainon ura ei kestänyt pitkään. Se rekisteröitiin Raumalla vappuna 1919 ja jouduttiin poistamaan rekisteristä huhtikuun 26.päivänä 1922. Tämä johtui edellisenä vuonna tapahtuneesta haaksirikosta marraskuun 3. Päivänä Ahvenanmaan pohjoissaaristossa Saggön luotsiaseman luona. …Pitkän ja hankalan reissun jälkeen miehistöä vaihtui reippaasti. Ja taas meni aikaa seuraavallakin Tanskan reissulla, jolla piti kryssätä 20 vuorokautta, ennen kuin Kööpenhaminassa oltiin. Tanskalainen purkaustahti oli hitaanpuoleinen. Sitä kesti kakis viikkoa. Kun sitten lopulta purjehdittiin kohti kotisatamaa, iski kymmenentenä matkapäivänä ankara luoteismyrsky laiva kimppuun vieden sen liian lähelle pohjoisen Ahvenanmaan vaarallisia kallioita. Toivo ei kuitenkaan ollut mennyt – 56-vuotias kapteeni ohjasi aluksensa ulkosaarten ja Ahvenanmaan pääsaaren välistä väylälle, jonka pohjoispäässä Saggön luotsiaseman luona on hyvä ankkuripaikka. Yritys oli kuitenkin tuomittu epäonnistumaan. Myrsky paiskasi pienen aluksen rantaan. Raumalta lähetetty hinaaja proomuineen toi sitten laivaväen ja osan Ainon irtaimistoa ja rikiä Raumalle. Kotimatkasta muodostui kylmä ja ankea avoimessa proomussa purjeiden sekaan ahtautuneina. Vakuuttamaton Aino jäi hylyksi, vaikka sen arvo oli silloisten laskelmien mukaan noin 200.000 mk. (Rauman viimeiset purjelaivat, s. 24).

Uljaksen vanavedessä, John Nurmisen Säätiö, Helsinki 2006, s. 293

Raumalainen kaljaasi Aino ajoi karille ja tuhoutui 5.11. 1921 Saggön pohjoispuolella Björnäs Uddenilla Saltvikissa. Miehistö pelastui. (SFV kalender 1996, Sjökatastrofer i åländska vatten; Marcus Lindholm)

Tenho Hella – Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä. Rauman-Uudenkaupungin rekisterialueet New Print 2001, s. 405-406

Rauman viimeiset purjelaivat – Raumalaisen purjelaivaston historiaa Tuomo Varhon muistiinpanojen pohjalta, Oy Länsi-Suomi, Rauma 1987 s. 24-26

Rauman merenkulun historia, Hannu Vartiainen. Kustantaja Rauman Merimuseo. Printon Trükikoda AS 2013, s. 319, 373

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *