Sotakesällä 1917 saksalaiset sukellusveneet vaanivat myös Pohjanlahdella. Kapteeni Friedrich Wißmann komensi miinanlaskusukellusvene UC-57:ä, joka havaitsi hinaaja Martinniemen lähestyvän Raumaa hinaten kahta proomua (ks Marie ja Tervo). Sukellusvene täytti käskynsä ja upotti vielä silloisen vihollismaan hinaajan ja sen kaksi proomua. UC-57 vieraili Suomen rannikolla hieman toisenlaisella asialla myöhemmin samana vuonna marraskuussa kun se toi suomalaisia jääkäreitä ja 2000 kiloa räjähteitä maahan. Paluureissuilta UC-57 ei selvinnyt eikä sen ja sen miehistön kohtalo ole vieläkään selvinnyt.
Tiistaina kesäkuun 26. päivänä 1917 porilaisen F.A. Juseliuksen hinaaja Martinniemi lähti kahta tyhjää proomua vetäen Merikarvialle noutaakseen sieltä haapatukkeja Porin tulitikkutehtaalle. Kun hinausryhmä oli klo 15.30 päässyt Kaijakarin lähettyville, havaittiin merellä merikarvialainen kaljaasi Georg. Samalla hetkellä ilmestyi näkyviin saksalainen sukellusvene, joka ampui tykillään kranaatin kaljaasiin. Osuma kaatoi kaljaasin mastot yli laidan ja sytytti hetkessä koko aluksen valtavaksi roihuksi, sillä ruumassa oli lastina täysinäisiä tervatynnyreitä. Kun kaljaasi oli uponnut, sukellusvene kääntyi hinaajaa kohti ja ampui sen keulan eteen varoituslaukauksen. Hinaaja pysähtyi heti, jolloin sukellusvene ohjasi sen lähelle ja upseeri komentotornista huusi: – Poistukaa heti! – Tämä on suomalainen laiva! Hinaajalaivuri O. Saari karjaisi takaisin närkästyneenä. – Teillä on tangossanne ryssänlippu, upseeri vastasi. – Se ratkaisee jutun. Tykin ollessa tähdättynä uhkaavasti päin hinaajaa, sen neljä miestä ja kolme proomumiestä asettuivat laivaveneeseen ja vaieten soutivat pois. Tällöin he näkivät, kuinka sukellusvene laski hanaajan kyljelle ja saksalaiset sotilaat kiipesivät siihen ja aloittivat perusteellisen tyhjennyksen. Ensin sukellusveneeseen siirrettiin hinaajan muona, jota oli varattu kolmeksi viikoksi. Tämän jälkeen vietiin kaikki irtaimisto köysiä ja ankkurikettinkejä myöten. Kun hinaajassa ei ollut enää mitään irtonaista otettavaa, saksalaiset sinitakit palasivat vedenalaiseen alukseensa. Tällä välin kaappauksen uhreiksi joutuneet ja pyhävaatteensakin menettäneet rannikkopurjehtijat soutivat venettään kohti maita. Pian he kuulivat kumeita tykinlaukauksia. Ensin kuului kaksi pamausta ja sitten taas kaksi. Molemmat proomut upposivat peräkkäin. Lopulta kajahti kolmen laukauksen nopea sarja, jota seurasi ankara räjähdys ja hinaaja peittyi tiheään höyrypilveen – sen höyrykattila oli räjähtänyt. Kun meri vihdoin oli selkeytynyt, sen pinnalla ei enää näkynyt hinaaja Martinniemeäkään. Kello oli tällöin 16.48. Pohjanlahden vedenalainen kaappari oli yliluutnantti Wissmanin komentama saksalainen sukellusvene UC-57, joka Libausta oli lähtenyt Pohjanlahdelle miinoittamaan ja vihollisen meriliikennettä häiritsemään. (Helge Heikkinen ; Tuntematon merimies).
Pienetkin laivat kelpasivat sukellusveneiden saalislistalle. Kesällä 1917 lähti porilaisen F.A.Juseliuksen höyryhinaaja Marinniemi viemään kahta tyhjää proomua Merikarvialle noutaakseen sieltä haapatukkeja Porin tulitikkutehtaalle. Merellä havaittiin suomalainen kaljaasi, jota saksalainen sukellusvene ahdisteli. Kaljaasi syttyi tuleen ja upposi. Palo oli melkoinen, sillä kaljaasin lastina oli täysiä tervatynnyreitä. Tämän jälkeen sukellusvene kääntyi hinaajaa kohti ampuen varoituslaukauksen ja komentotornista huudettiin käsky poistua alukselta. Hinaajan kippari karjui närkästyneenä protestinsa: ”Tämä on suomalainen laiva”. Saksalaiset vastasivat lakonisesti: ”Teillä on tangossanne ryssän lippu, se ratkaisee jutun.” Miesten oli jätettävä hinaaja, jonka jälkeen sukellusvene siirtyi sen kyljelle ja takavarikoi hinaajan kolmen viikon muonavarat sekä kaiken irtaimiston köysiä ja ankkurikettinkiä myöten. Miesten soutaessa pelastusveneensä paikalta, sukellusvene upotti molemmat proomut ja hinaajan. Tykinlaukauksia seurasi voimakas räjähdys höyrykattilan hajotessa. Mäntyluotoon saakka kuultiin pamaus ja nähtiin valtava tulenleimaus (Riimala, Suomalaisia höyrylaivoja 150 vuotta s .220).