Venäläisten jouduttua luopumaan elokuussa -41 Tallinnasta joutui Hangon tukikohta eristyksiin eikä sillä enää ollut merkitystä Suomenlahden suun sulkemisessa. Hangon tukikohtaa ei katsottu enää pystyttävän huoltamaan ja toisaalta Leningradin taisteluihin piti saada kaikki irrotettavissa olevat miehet. Tajuttiin myös, että meren jäädyttyä tukikohdan puolustaminen olisi entistä vaikeampaa. 25.10.1941 annettiin ohje tukikohdan evakuoinnista ja varsinainen evakuointi pääsi alkamaan 2.11. Kuun loppuun mennessä yhdeksän saattuetta oli kuljettanut suurin tappioin noin 15.000 miestä ja runsaasti materiaali pois Hangosta. Niemelle jäi vielä 12.000 miestä, jotka oli tarkoitus evakuoida yhdellä kertaa.
Kolmas Kronstadtista lähetty evakuointisaattue oli päättynyt tuloksettomana eikä yksikään alus ollut päässyt Hankoon. Suursaaren luona s/s Andrei Zdanow oli ajanut lisäksi miinaan ja uponnut. Välittömästi tämän tuloksettoman yrityksen jälkeen aloitettiin illalla 13.11 uusi yritys. Matkaan lähetettiin hävittäjät Gordyi, Surovyi ja Narykov sekä Suursaaresta raivaajat T 206, T 211, T 215 ja T 217, miinalaiva Ural sekä neljä MO-venettä. Myös kaksi sukellusvenettä liittyi saattueeseen.
Helsingin pituuspiirille päästyä jouduttiin Juminda-miinakenttään, sen tuoreimpaan Seesjärvi-miinoitteeseen. Ensin ajomiinaan osui MO 301 hajoten pieniksi palasiksi. Seuraavaksi miina räjähti T 206:n etummaisen ammussäiliön alla tuhoisalla voimalla upottaen raivaajan muutamassa silmänräpäyksessä. Hieman tämän jälkeen oli Surovyin vuoro, Kaksi peräkkäistä miinaräjähdystä vavahdutti alusta niin, että päällikkö päätti laskea ankkurit. Tulipalo raivosi kattilahuoneessa ja konehuone oli täyttymässä. Miehistö evakuoitiin muihin aluksiin ja Surovyi upotettiin aamulla aikasytyttimillä varustetuilla syvyyspommeilla.
Per-Olof Ekman, Meririntama – Merisotatoimet pohjoisella Itämeren alueella 1941-44. Porvoo 1981, s. 140
Hanko toisessa maailmansodassa, toim. Antero Uitto ja Carl-Fredrik Guest, Maanpuolustuskorkeakoulu 2011, s. 209