Kategoriat
C (Ahvenanmaa)

Munin (1909) – höyrylaiva

Merionnettomuusko? Joulukuun 11. pnä 1907 läksi Kotkasta norjalainen höyrylaiwa Munin lastattuna puutavaroilla ja päämääränään Gent. Aluksesta ei ole kuitenkaan sen koommin mitään kuulunut eikä se ole saapunut määräpaikkaansa, jonne sen jo aikoja sitten olisi pitännyt ehtiä. Sähköteitse on Kotkasta tiedusteltu kadonnutta höyrylaivaa. Otaksutaan san kärsineen haaksirikon. Alusta kuljetti kapteeni A. Utme ja nousi sen miehistö 16:een. (Uusimaa 10.1.1908 no 3)

Norjalaisen höyrylaiwan Munin haaksirikko. Kuten muistettanee, löytyi joku aika sitten Mörskär nimisellä saarella Kökarin kappelin kaakkoisessa saaristossa mieshenkilönilön ruumis, jonka luultiin ja sittemmin saatiin tietää olleen merimiehen Anton Siwertsein, kuuluwan kadonneen norjalaisen höyrlaiwa Muninin miehistöön, jota laiwa miehineen kaikkineen luullaan häivinneen wiime joulukuun lopulla joissakin niistä monista myrskyistä, jotka silloin raiwosiwat Itämerellä. Asianomaisen nimismiehen läänin kuwernöörille lähettämän ilmoituksen mukaan on meren pohjasta sanotussa saaristossa löydetty taaskin kaksi ruumista, täydellisessä hajoomistilassa, ja arwattawasti wainajat kuuluw mainitun laiwan miehistöön. Ruumiit owat hautaamista warten wiedyt Kötarin kappelin hautausmaalle. (Uusi Aura 12.5.1908 no 52)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *