Kategoriat
C (Ahvenanmaa)

Emelie (1905) – priki

Haaksirikko. Wiime sunnuntaina päiwällä saapui Hankoon Jungfrusundista tullilaiwa Vestalla ruotsalaisen prikin Emilien päällikkö ja miehistö, 8 miestä, jotka wiime torstaina oliwat olleet pakotetut jättämään uppoawassa tilassa olewan laiwansa ja laiwaweneellä pyrkimään Suomen rannikolle, jonka ulommaiseen saaristoon suurilla ponnistuksilla oliwat perjantai aamuna päässeet. Kokemistaan owat merimiehet antaneet seuraamia tietoja: Laiwa, jonka päällikkönä oli kapt. H. Frenneson, läksi w. k. i 7 p:nä Hernösandista puulastissa Kööpenhaminaan 28 p:nä huomattiin laiwan myrskyssä saaneen wuodon. Pumppuamisesta huolimatta oli marrask. 29 mitälaiwassa wettä 9 jalkaa. Laiwan suurmasto hakattiin poikki ja toinen ankkureista ynnä osa kettingeistä wiskattiin mereen, mutta siitä huolimatta käwi asema niin arweluttawaksi, että laiwawäki katsoi parhaaksi lähellä Bogskärin majakkaa lähteä wenheellä pyrkimään maihin. Wenematkalla täytyi miehistön heittää mukaansa ottamat waatteet mereen kewentääkseen wenettää. Perin nääntyneinä ja kohmettuneina saapuiwat he Jungfrusundin luotsiasemalle, jossa saiwat tarpeellista hoitoa. Sunnuntaiaamuna toi tullilaiwa Vesta haaksirikkoiset Hankoon. (Uusi Suometar 6.12.1905 no 279)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *