RAHTILAIVA CERES JA KOHTALOKAS KALLISTUMA
Lokakuun 10. päivä vuonna 1973 valkeni harmaana ja myrskyisenä, kun moottorilaiva Ceres kynti pohjanlahdella matkalla Kemistä Saksaan, Rostockiin. Laivan ruumassa oli lastina paperia ja selluloosapaaleja 1500 tonnia. Kansilastina oli lisäksi 240 tonnia selluloosapaaleja. Tuuli puhalsi yli 20 m/s pohjoisesta ja laiva kallisteli perän takaa puhaltavassa tuulessa. Myrsky oli raivonnut koko yön ja oli yhäti yltynyt aamuun mennessä. Säätiedotus oli ennustanut tuulen kuitenkin laantuvan päivän kuluessa.
1763 dwt:n moottorilaiva Ceres oli rakennettu vuonna 1952 Hollannissa Suomen Höyrylaivaosakeyhtiölle. Sen pituus oli 76 metriä, leveys 11 metriä ja syväys 4.9 metriä. Laivaa ajoi eteenpäin 11 solmun nopeudella 1100 hevosvoiman kuusisylinterinen Kölnissä rakennettu moottori. Aluksessa oli kolme ruumaa ja kansirakennukset perässä. Mainittakoon, että Cereksen miehistö oli melko tuoretta, useimmat olivat palvelleet laivassa vasta muutaman viikon ja vanhinkin vain pari kuukautta.
Hytissään aamiaista nauttiva kapteeni Björn Walter Hamberg havahtui mietteistään kirjoituspöytänsä äärestä. Jokin asia vaivasi hänen mieltään, mutta hän ei saanut siitä kiinni. Hän rypisti otsaansa ja keskittyi uudestaan varustamon kirjeenvaihtoon ja kahvikupilliseensa. Sitten hän yht’äkkiä tajusi että laiva ei oiennut kunnolla myrskyn aiheuttamasta säännöllisestä kallistelusta. Ceres jäi makaamaan hieman vasemmalle kyljelleen. Hän ymmärsi heti että sen täytyi johtua kansilastin siirtymisestä. Ruuma oli lastattu aivan täyteen, joten siellä ei siirtymistä voinut tapahtua. Tapahtuma ei ollut mitenkään harvinainen, sillä vaikka kansilasti surrattaisiin kuinka hyvin tahansa niin kovassa merenkäynnissä oli hyvinkin mahdollista että kiinnikkeet antaisivat silloin tällöin periksi.
Kapteeni päätti mennä tarkistamaan tilanteen. Hän vilkaisi kelloaan, se näytti 08:00, ja laittoi paperit kirjoituspöydän laatikkoon. Samassa hytin oveen koputettiin ja eräs matruusi astui sisään ilmoittaakseen laivan saamasta kallistumasta. Miehet siirtyivät komentosillalle. Kapteeni keskusteli perämiesten kanssa tilanteesta. Hän ei pitänyt tilannetta vielä kovinkaan vakavana, mutta katsoi tarpeelliseksi informoida siitä varustamoa. Yliperämies oli jo hälyttänyt miehistön kiinnittämään kansilastin uudestaan kiinni. Osa lastista saatiinkin kiinnitettyä paikalleen kovasta merenkäynnistä huolimatta. Kaikki tuntui olevan hallinnassa. Kapteeni jäi kuitenkin sillalle seuraamaan tilannetta.
Merenkäynti oli yhä ankaraa ja miehistö oli varuillaan, sillä lasti saattaisi irrota uudestaan. Tilanne muuttuikin hyvin pian vakavammaksi. Muutama isompi aalto ryskäytti laivaa ankarasti ja kansilasti irtosi uudestaan. Kannelle tuli runsaasti vettä ja ruumaluukkujen kansipeitteet repeytyivät irti. Lisäksi puiset ruumaluukut antoivat periksi kakkosruumasta. Vesi pääsi tulvimaan ruumaan ja aluksen kallistuma lisääntyi uhkaavasti. Läpikotaisin kastunut puosu toi tiedon tilanteesta komentosillalle. Kapteeni päätti tilanteen olevan sen verran vakavan, että hän päätti pyrkiä lähimpään satamaan, Mäntyluotoon, jotta lasti voitaisiin kiinnittää kunnolla ja tutkia lastin saamat vauriot. Kapteeni ilmoitti muuttuneesta tilanteesta varustamolle ja pyysi heitä järjestämään lastaushenkilökuntaa paikalle. Lisäksi hän pyysi että pelastusalus Reposaari olisi lähtövalmiudessa jos tilanne muuttuisi huonompaan suuntaan.
Alkoi Cereksen kilpajuoksu ajan kanssa. Tuuli alkoi osoittaa laantumisen merkkejä, mutta aallokko oli yhä erittäin ankara. Jokainen kannelle vyöryvä aalto lisäsi kallistumaa, sillä vesi pääsi rikkoutuneista ruumaluukuista yhä helpommin virtaamaan ruumaan. Laiva kynti kohti Mäntyluotoa yhä raskaammin. Kannen vasen puoli oli yhä pidemmän aikaa kuohuvan veden peitossa. Miehistö tajusi että laiva ei ehtisi ajoissa suojaan. Kello 10.20 kapteeni lähetti hätäsanoman, johon vastasivat Ruotsin rannikkoradiot sekä Vaasan rannikkoradio. Onneksi myös saksalainen moottorilaiva Seeberg, joka oli tuntia aikaisemmin ohittanut Cereksen matkallaan etelään, kuuli hätäsanoman ja ilmoitti kääntyvänsä kohti haaksirikkoista.
Nyt kun kallistuma ei vielä ollut ylivoimaisen suuri, oli vielä mahdollista syödä kokin valmistama lämmin ateria, sillä edessä saattaisi olla usean tunnin värjöttely pelastusveneissä. Kapteeni nautti aterian komentosillalla tarkkailen tilanteen kehittymistä. Kello 11.30 kallistuma oli lisääntynyt niin suureksi, että kapteeni määräsi pelastusveneet ja lautat laskettaviksi mereen.
Miehistöltä kului tavallista enemmän aikaa pelastusveneen ja lauttojen laskemiseen. Ensinnäkin styyrpuurin puoleista venettä ei suuren kallistuman vuoksi voitu lainkaan laskea ja paapuurin veneenkin taljojen kanssa oli ongelmia. Vene kuitenkin saatiin loppujen lopuksi turvallisesti veteen, kuin myös lautat. Operaation aikana laivan kallistuma yhäti lisääntyi ja kapteeni antoi määräyksen poistua laivasta. Kallistuma oli jo 40 astetta ja pääkone pysäytettiin. Kovasta merenkäynnistä huolimatta siirtyminen veneeseen ja lautoille onnistui hyvin. Osa miehistöstä kastui lautalle siirtyessään aaltojen kuohatessa peräkannen rakenteissa. Ainoastaan laivan emäntä sai pieniä vammoja lautalle pudotessaan. Veneeseen siirtyi 8 ja lautalle 11 henkilöä.
Komentosillalla olivat jäljellä ainoastaan kapteeni ja vahdissa ollut perämies. Kapteeni määräsi hänet tarkistamaan, ettei konehuoneeseen ollut jäänyt ketään. Perämies Savolainen laskeutui sydän pamppaillen kaltevia käytäviä pitkin konehuoneen ovelle ja huuteli hiljaiseen konehuoneeseen vastausta saamatta. Hän palasi ilmoittamaan asiasta kapteenille. Yhdessä he sitten poistuivat kannelle. Perämiehen siirtyessä lautalle, kapteeni ilmoitti yllättäen palaavansa navigointihyttiin hakemaan laivan papereita. Miehet näkivät hänen kiipeävän kaltevaa kantta pitkin komentosillalle ja katoavan ovesta sisälle. Laiva alkoi tämän jälkeen nopeasti upota keula edellä perän noustessa ylös. Miehet joutuivat irrottautumaan laivasta jottei laiva vetäisi heitä mukanaan. Kapteenista ei näkynyt jälkeäkään ja hyvin pian alus sukelsi veden syvyyksiin potkurin pyöriessä hitaasti. Kello oli tuolloin 12.
Miehistö istui typertyneenä lautalla ja pelastusveneessä. Kapteeni ja laiva olivat kadonneet ikiajoiksi. Merenpinnalla oli ainoastaan selluloosapaaleja, öljyä ja kuohuvaa vettä. Jonkin ajan kuluttua haaksirikkoutuneet näkivät yli lentävän hävittäjäkoneen, joka jäi kiertelemään heidän ylleen. Vajaan tunnin kuluttua paikalle saapui m/s Seeberg, joka aloitti heti haaksirikkoutuneiden
nostamisen merestä. Laivan kyljeltä oli laskettu köysitikkaita roikkumaan joita pitkin miehistö ripeästi nostettiin alukseen. Samalla hetkellä paikalle saapui myös ruotsalainen pelastushelikopteri. Tämän tehtäväksi jäi etsiä meressä vielä mahdollisesti olevaa kapteenia. Etsintöihin liittyi myöhemmin Merikarvian ja Gummelgrundin merivartioaseman veneet. Merialuetta haravoitiin pimeän tuloon saakka, mutta kapteenista ei näkynyt jälkeäkään.
M/s Seeberg saapui pimentyvässä illassa Mäntyluotoon ja huopiin kääriytyneet miehistön jäsenet laskeutuivat laiturille ja siirtyivät Mäntyluodon hotelliin, jossa odotti lämmin sauna ja ateria.
14.12.2000 Seppo Salonen
(Kapteeni hukkui aluksessaan. Lastin irtoaminen upotti laivan. Helsingin Sanomat 11.10.1973)