Kemiössä vuonna 1891 rakennettu kuunariparkki, jonka vetoisuudet olivat 409 brt / 391 nrt, pituus 39,92 m. Vuonna 1918 Laura siirtyi uusikaupunkilaisomistukseen Uudenmaan Laiva Oy:lle. Myöhäissyksyllä vallinneessa myrskyssä Laura koki haaksirikon Utön luona 21.11.1922, josta miehistö pelastui.
http://www.wakkanet.fi/~karij/laivat/uki/laura.htm
Kuunariparkki Laura, vetoisuus 391,7 nrt/ 409 brt, pituus 39,92 m, leveys 9,06 m. Rakennettu Kemiössä 1891. Ostettu Uuteenkaupunkiin 13.4. 1916 varustajina Knut Wallin ja J.A. Malen ym. 10.7. 1918 Uudenkaupungin Laiva Oy osti laivan, jolloin vasta Laura tuli liikenteeseen päättyneen sotatilan jälkeen. Vuosina 1918-19 Laura purjehti Itämeren liikenteessä, mutta seuraavina vuosina matkat pitenivät, jolloin vietiin puutavaraa Englantiin ja Espanjaan ja tuotiin paluulasteina suolaa Ibizasta Suomeen. 21.11. 1922 Laura joutui paluumatkalla Utön edustalla myrskyn kouriin ja edessä oli haaksirikko, josta väki onneksi pelastui. (Merenkyntäjiä Uudestakaupungista, s.100).
G.A. Kronström rakensi 1891 Västlaxissa Klobbuddenin telakalla kuunarilaiva Lauran. Päävarustajat 409 brt, 391,7nrt alukselle olivat K. Ja A.E. Mattsson. Laura osoittautui kuten sisaraluksensa Esther vahvasti ja hyvin rakennetuksi alukseksi, mutta täyteläisen peränsä takia hitaaksi purjehtiaksi. Laura teki Atlantin yli purjehtduksia ja tuotti omistajilleen hyvin voittoa. Kesällä 1896 purjehti Laura Hampurista LA Plataan 81 päivässä ja 1905 Jacksonvillestä Le Havreen 39 päivässä. Myöhemmin alus myytiin ja sen lopulta omisti O.M. Mattsson. 21.11. 1922 rantautui Laura kapteeni J.Huttusen komennossa Utöseen. Miehistö pelastautui rantaan ja tykkimies (myöh. merikapteeni) Ossi Michelen Norskatasta pelasti viimeisen aluksella olijan, laivakissan. Ossi Michelen selvitti aluksen viimeisestä matkaa. Laura oli illalla kotimatkallaan tullut lähelle Utötä hiililastissa ja ensimmäiseksi hämärässä nähnyt majakan valon. Huonossa näkyvyydessä ei matkaa satamaan uskallettu jatkaa, vaan alus jäi merelle. Mutta lopulta alus ajautui liiaksi itään reitiltä, hävitti majakan välähtelyn ja törmäsi kalliolle lounaisniemeen. Karille ajo tapahtui kello 4 aamulla kovassa kelissä ja maatakohti tuulessa. Ranta ei ollut kuin 60 metrin päässä, mutta se väli oli kuin noidankattila. Marraskuun yössä karille ajo oli nähty rannasta ja luotsi veneellä miehiä lähti pelastamaan aluksella olijoita. Kun luotsivene tuli haveristin luo se makasi kovalla pohjalla keula ulospäin riki ehjänä. Aluksessa näkynyt vaurioita, muttei miehistöäkään vain laivakissa tuijotti miehiä kajuutan ovelta. Miehistö oli pelastautunut suorinta tietä rantaan. Seuraavana päivänä myrsky laantui ja aluksen varusteita voitiin pelastaa ja tutkittiin lastin pelastusmahdollisuutta. Mutta parin päivän päästä nousi uusi myrsky, joka katkaisi kuunarilaivan hytin etupuolelta. Perä jäi kalliolle todisteena aluksen vahvasta rakenteesta. Se kesti jopa räjäytys kokeen joka suoritettiin miinalla. Uusia myrskyjä ja jäidenlähtöjä tarvittiin täydentämään hävitys. Osan hiililastista pelasti eräs varusmies ja palkkiona omistajilta hän sai 4 pulloa viskiä. Tarkalleen yhtä moneen päivään ei isänmaantoivoa nähty. Katti jäi Utöseen. (Allan Gustafsson, Åbolänsk bygdesjöfart under segel).
Tenho Hella – Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä. Rauman-Uudenkaupungin rekisterialueet New Print 2001, s. 277
Kaiku Varjonen, Meren ja Jumalan armoilla. Uudenkaupungin viimeiset purjelaivat 1914-1942. Uudenkaupungin kirjapaino Oy 1976, s. 64-67
Niilo Jussila, Uudenkaupungin laivat. Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran Säätö 1987, s. 57
Raahen Seutu 28.11.1922 no 134
Turun Ssanomat 22.11.1922 no 5593
Hufvudstadsbladet 23.11.1922 no 319
Västra Finland 23.11.1922 no 134
(Västra Finland 01.11.1928 no 127)
