Talvisodan puhjettua asetettiin Punalipun Itämeren laivaston yhdeksi tehtäväksi Suomen meriyhteyksien katkaiseminen. Kolmestakymmenestä palveluksessa olleesta sukellusveneestä sotaan osallistui noin tusina. Näiden saalis jäi 105 sotapäivän aikana perin laihaksi; sukellusveneet upottivat Talvisodassa vain viisi höyrylaivaa, joista näistäkin kaksi kuului puolueettomille maille ja kaksi silloiselle liittolaiselle, Saksalle. Talvisotavaiheen meriliikenteemme kykeni turvaamaan kansan elämälle välttämättömän materiaalin samoin kuin sotamateriaalin tuonnin samoin kuin ylläpitämään maallemme tärkeän viennin. Sodanjohtomme pelkäsi aiheellisesti NL:n suunnittelevan maihinnousua joko Hankoon tai Ahvenanmaalle. Tämän torjumiseksi oli ennen sodan alkua laadittu vesialueiden miinoitussuunnitelmat. Miinalaiva Louhen ja Balticin tehtäväksi tuli merivoimien komentaja käskyn mukaisesti suorittaa Ahvenanmaalla Märket-Sankarin sukellusvenesulun suojamiinoitus. Ensisijaisesti syvänteisiin – sukellusveneiden oletetuille reiteille – laskettiin eri syvyyksiin joulukuun alkupuolella yhteensä 340 miinaa odottamaan vainolaista.
Suomella oli sodan syttyessä vastassaan suurvalta, jolla oli käytössään maailman suurin sukellusvenelaivasto. Oman mittavan sukellusvenetuotannon lisäksi NL:ssa rakennettiin S-luokan keskikokoisia sukellusveneitä, jotka olivat kommunistisen Venäjän ja kansallissosialistisen Saksan keskinäisen laivastollisen yhteistyön tuloksia. Veneet rakennettiin 30-luvulla hollantilaisen peiteyhtiön IvS:n toimesta – sama yhtiön, jonka kanssa rakennettiin Suomen silloiset sukellusveneet. S-luokan veneet edustivat moderneinta ja tehokkainta tekniikkaa Punalipun laivastossa. Veneet tunnettiin lempinimellä ”nemka” (=saksalainen tyttö). Alustyypin (pituus 77,7m, uppouma pinnalla 840tn) sukellusveneet olivat kaksirunkoisia, keskikokoisia sukellusveneitä. Niiden aseistukseen kuului kuusi torpedoputkea ja 12 torpedoa. Ensimmäiset sukellusveneet vesille vuonna 1935. Tätä tyyppiä rakennettiin yhteensä 41 kappaletta.
NL oli lokakuussa -39 lähettänyt Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti myös Latviaan 30.000 miestä varmistamaan, että latvialaiset todella halusivat luovuttaa tukikohtia alueeltaan ja oli näin saanut kauan kaivattuja uusia tukikohtia laivastolleen. Latvian rannikolla Liepajaan oli sijoitettu sukellusveneiden emälaiva Smolnyin ohella S-, Sch- ja L-luokan sukellusveneitä. Ensimmäiset veneet lähtivät sieltä merelle vähän ennen sodan alkua ja loput seurasivat joulukuun aikana. Toiminta-alueena tulisi olemaan lähinnä Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri, Selkämeri ja Perämeri. Myös S2 sai aamulla 28.11.1939 käskyn lähteä merelle saalistamaan. Vene partioi noin viikon Gotlannin pohjoispuolella, mutta tapasi vain liittolaismaan Saksan aluksia ja palasi 6. joulukuuta tukikohtaansa. Pienen remontin ja päällikön vaihdon jälkeen aluksen otti komentoonsa kapteeniluuntnatti I.A.Sokolov. Uudenvuodenpäivänä suunnaksi otettiin Perämeri. Sinne päästäkseen aluksen oli sivuutettava Märketin kapeikko, jota alus lähestyi pintakulussa. Kapteeni Sokolov ilmoitti radioitse sivuuttavansa miinakentän sukelluksissa, ja hän sai luvan siirtyä toiminta-alueelleen Ahvenanmaan pohjoispuolelle. Tämä tuli olemaan viimeinen viesti, joka veneeltä saatiin. Huono-onninen kapteeni oli valinnut epäonnekseen reitin suoraan suomalaisten laskemaan miinakenttään. Märketin saarella, ylhäällä majakkatornissa majakanvartija Sjöholm seurasi tarkkana neuvostoveneen kulkua. Sukellusveneen tornissa erottui selvästi tunnus C2 (venäl. C=S) kun se kovassa myrskyssä keskellä päivää sivuutti saaren itäpään läheltä suuntana idän puoleiset luodot. Kun vene oli ensin muuttanut suuntaansa itään ja sen jälkeen korjannut kurssinsa kohti pohjoista, päätti harmaa susi sukeltaa. Tästä vain pienen hetken kuluttua kuului majakkasaareen voimakas räjähdys ja samalta suunnalta tuli näkyviin tumma savupilvi, joka vähitellen vaaleni ja katosi tuuleen. Majakanvartija otti suuntiman räjähdyspaikalle; 112º. Kapteeni Sokolovin ja hänen 50-henkisen miehistön osalta sota oli ohi.
Veneet operoivat retkillään yleensä muutaman viikon. Mutta miksei S2:a kuulunut mitään? Liepajan sotilastukikohdassa otettiin 14.tammikuuta kolmasti vastaan heikkoja radioviestejä, joiden sisältö oli epäselvä. Olivatko ne Sokolovin lähettämiä vai vain ilmakehän aiheuttamia häiriöitä? 18.tammikuuta tukikohta lopulta välitti S2:lle käskyn jättää asemansa ja palata tukikohtaansa. Venettä ei koskaan kuulunut takaisin ja sen kohtalo jäi venäläisille mysteeriksi. Veneen kohtalo selvisi lopullisesti kun ruotsalais-ahvenanmaalainen sukeltajaryhmä kymmenen vuoden tuloksettoman etsinnän jälkeen ilmoitti hylyn löytyneen vuonna 2009. Alus on räjähdyksestä hajonnut kolmeen osaan (miina+torpedoräjähdys?). Mielenkiintoisena anekdoottina mainittakoon, että löydettäessä komentotornin seinässä oli polttoleikattu miehen mentävä reikä.
(Helsingin Sanomat 10.6.2009)