Kategoriat
E (Selkämeri)

Sofia Albertine (1788) – ?

Joulukuussa 1788 antoi porvari Matts Lagersted haastoi kauppias Petter Österingin oikeuteen neljänneksen omistamastaan aluksen Sofia Albertinen haaksirikkoon saattamisesta. Vuoden lähestyessä loppua oli tarkoitus purjehtia kotisatamaan Raumalle. Lyökki oltiin sivuutetty vielä kirkkaassa säässä ennenkuin usva oli laskeutunut Kantovuoren kohdalla. Haaksirikon väitettiin tapahtuneen, koska perämies Jöran Haurus oli ollut koko matkan humalassa eikä ollut osannut asettaa kurssia Lyökin pookilta Hauruksen satamaan. Kun oltiin ohitettu Säärenpää alkoi näkyvyys parantua ja purjekertoja lisättiin. Pian tämän jälkeen alus rysähti karille. Yltyvässä myrskyssä jouduttiin mastot kaatamaan. Laiva oli karilla kuuden jalan syvyydessö ja vesi virtasi ruumaan. Pian laiva naristen irtosi aaltojen voimasta karilta ja ankkurit heitettiin syvään veteen. Laivan kapteeni meni aluksen perässä olleeseen sluuppiin, vaikka hänen olisi kuulunut pelastaa laivaväki. Näine hyvineen kapteeni sousi maihin ja lupasi palata hakemaan muita. Tätä hän ei kuitenkaan koskaan tehnyt vaan levitti kaupungilla huhua, että muut laivalla olivat hukkuneet.

Rauman merenkulun historia, Hannu Vartiainen. Kustantaja Rauman Merimuseo. Printon Trükikoda AS 2013, s. 96-100

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *