Venäläisten jouduttua luopumaan elokuussa -41 Tallinnasta joutui Hangon tukikohta eristyksiin eikä sillä enää ollut merkitystä Suomenlahden suun sulkemisessa. Hangon tukikohtaa ei katsottu enää pystyttävän huoltamaan ja toisaalta Leningradin taisteluihin piti saada kaikki irrotettavissa olevat miehet. Tajuttiin myös, että meren jäädyttyä tukikohdan puolustaminen olisi entistä vaikeampaa. 25.10.1941 annettiin ohje tukikohdan evakuoinnista ja varsinainen evakuointi pääsi alkamaan 2.11. Kuun loppuun mennessä yhdeksän saattuetta oli kuljettanut suurin tappioin noin 15.000 miestä ja runsaasti materiaali pois Hangosta. Niemelle jäi vielä 12.000 miestä, jotka oli tarkoitus evakuoida yhdellä kertaa.
Ensimmäisten suuria tappioita kärsineiden saattueiden jälkeen seuraavat evakuoinnit päätettiin suorittaa hitaammilla ja vähemmän arvokkailla aluksilla. Tämä ratkaisu johtui nopeiden raivaajien ja lastitilan puutteesta. Illalla 23.11 Hankoon saapui s/s Minna, entinen liettualainen tykkivene Korall, raivaajat T 54 ja kaksi MO-venettä. Seuraavana aamuna satamaan tuli vielä Virsaitis, T 42 ja T 54 sekä vielä kaksi MO-venettä. Illalla 24.11 oltiin lähtövalmiita ja Virsaitiksen johdolla suunnattiin avomerelle. Heti sinne tultua tapahtui onnettomuus kun kolmantena jonossa kulkeva T 54 ajoi miinaan ja painui pohjaan, kyydissään 150 Hangosta mukaan otettua sotilasta.
Per-Olof Ekman, Meririntama – Merisotatoimet pohjoisella Itämeren alueella 1941-44. Porvoo 1981, s. 142-143
Hanko toisessa maailmansodassa, toim. Antero Uitto ja Carl-Fredrik Guest, Maanpuolustuskorkeakoulu 2011, s. 209