Kategoriat
B (Helsinki-Parainen)

Kalevipoeg (1924) – höyrylaiva

Hl. Kalevipoeg karilla. Tehnyt haaksirikon toissa yönä Hangon luona. Matkustajat ja posti pelastettu. Perjantain vastaisena yönä noin kello puoli 4 ajoi virolainen matkustaja- ja postihöyryraiva Kalevipoeg karille noin puolen tunnin matkan päässä Hangosta länteen n.s. Gäddgrundetilla Tisskärin luona. Laiva, joka oli matkalla Tallinnasta Tukholmaan, oli käynyt yöllä Hangossa saamassa tulliselvityksen ja lähti Hangosta noin klo 3 aamulla. Mukana oli laivalla Tulliniemen luotsiasemalta otettu luotsi G. Andersson, joka oli kieltänyt lähtemästä pimeässä vaaralliseksi tunnetulle reitille, mutta laivan kapteeni kaikesta huolimatta oli lähtenyt. Luotsi Andersson on aseman vanhin luotsi. Laiva on karilla siten, että sen keula on korkealla, mutta peräosa täynnä vettä ja on se vahvasti kallistunut oikealle puolelle. Se on kuitenkin suojassa aallokolta, joten ellen klo 3 Tallinnasta saapunut pelastuslaiva Karin voi ilman suurempaa vaaraa tutkia sen saamat vauriot. Laivalla oli 10 matkustajaa ja sen henkilökuntaan kuuluu 22 henkeä. Lastina oli 267 tonnia kappaletavaraa Tukholmaan osoitettuna. Tukholmaan menevä posti on pelastettu, samoin matkustajat ja miehistö Hangon Tulliniemen luotsiasemalle. Laiva on kotoisin Pernausta, kapteeni Tamm. (Uusi Suomi 1.11.1924 no 254)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *